Kaikki lähtee arvoista-blogi

Muutos on pysyvä olotila. Kyky hallita muutoksen aiheuttamia seurauksia on oleellista. Tai näin ainakin sanotaan. Muutokset kuitenkin koskettavat ihmisiä eri tavoin. Toisinaan ne ovat monimutkaisten poliittisten ideologioiden kudelmia, jotka ilmentyvät yksilöiden sosiaalisessa todellisuudessa, mutta joihin vaikuttaminen on täysin mahdotonta. Puhutaan ulkoisista elämänmuutoksista, joihin joudumme sopeutumaan, halusimme sitä tai emme.

Minä tutkin turvapaikanhakijoita. Tutkimukseni keskiössä ovat ihmiset, joista lähes kaikille muutos on sarja symbolisia ja konkreettisia menetyksiä. Osalle se on ollut väkivaltaa, kidutusta, kuolemaa tai muita ihmisoikeusloukkauksia. Olen työssäni saanut mahdollisuuden päästä tutustumaan näihin ihmisiin toisinaan irvokkaalta ja julmaltakin tuntuneen julkisen keskustelun ohi, pintaa syvemmältä. Olen vieraillut heidän kodeissaan, olemme syöneet saman pöydän äärellä heidän jakaessaan minulle kokemuksiaan. Olen voinut nähdä heidän lastensa oppivan suomen kieltä ja leikkivän suomalaisia leikkejä, nähnyt toivon ja epätoivon heidän vanhempien silmissään. Vastaanottokeskuksissa, heidän elämänsä välitilassa, on havaittavissa läpitunkeva epävarmuus tulevaisuudesta ja pelko siitä mitä se tuo tullessaan.

Suomeen saapuneet turvapaikanhakijat käynnistivät vuonna 2015 kiivaan julkisen keskustelun, jonka keskiössä oli muun muassa heidän uskonnolliset lähtökohtansa. Yhtenä tutkimuksemme tarkoituksena oli pyrkiä kartoittamaan turvapaikanhakijoiden tärkeänä pitämiä asioita ja elämänsä ylpeydenaiheita. Samalla tuottaisimme tärkeää ajankohtaista tietoa suomeen tulleista turvapaikanhakijoista, kehittäisimme vastaanottokeskuspalveluita siten, että ne esikotouttavana toimintana tukisivat parhaimmalla mahdollisella tavalla myöhemmin pakolaisten kotoutumista suomalaiseen yhteiskuntaan, sekä yhä edelleen pyrkisimme vähentämään suomalaisten ja turvapaikanhakijoiden välisiä ristiriitoja tai muukalaispelkoa. Tätä kautta pyrkisimme omalta osaltamme rakentamaan siltoja välillemme.

Turvallinen arki ilman pelkoa

Tutkimusaineiston perusteella turvapaikanhakijoille on tärkeää elää rauhassa perheen kanssa, ilman pelkoa omasta tai lasten turvallisuudesta. Lasten kasvattaminen ja heidän kehittymisensä todistaminen koetaan keskeiseksi asiaksi elämässä sen ohella, että lapset voivat elää rauhassa ilman sotaa. Työn tekeminen ja tätä kautta perheen toimeen tuleminen on tärkeää ja esiin nousi myös halu olla hyödyksi ja esimerkiksi Suomen valtion palveleminen takaisinmaksuna saadusta avusta. Tärkeää oli se, että kokisi olevansa sopiva suomalaiseen yhteiskuntaan. Aineiston kaikista ilmauksista vain 1,4 prosenttia käsitteli osallistujien uskonnollista taustaa.

Poikkeavatko nämä pakolaiskriisin objektit sitten suomalaisista subjekteista. Yleisellä tasolla tarkasteltuna eivät. Tärkeimpinä asioina suomalaiset pitävät perhettä, vapaa-aikaa, ihmissuhteita ja työtä. Suomalaisten elämänlaatua rakentaa aineellinen hyvinvointi, läheissuhteet, terveys ja toimintakyky, psyykkinen, emotionaalinen ja kognitiivinen hyvinvointi sekä käsitys itsestä. 

Kaikki lähtee arvoista

Arvot ovat uskomuksia ja käsityksiä arvokkaista, hyvinä ja tärkeinä pidetyistä asioista ja tätä kautta keskeinen osa minäkuvaa. Arvot ovat uskomuksia, jotka ovat yhteydessä tunteisiin. Ihmisten tärkeänä kokemien asioiden ollessa uhattuina ihminen puolustautuu. Arvot liittyvät myös päämääriin, jotka motivoivat yksilön toimintaa. 

Akkulturaatiolla viitataan eri kulttuureista saapuneiden ihmisten tai ryhmien välisiin kontakteihin sekä niihin muutoksiin, jotka tapahtuvat näiden kontaktien johdosta. Samassa yhteydessä puhutaan sekä akkulturaatioasenteista että akkulturaatistressistä. Turvapaikanhakijoiden ja pakolaisten akkulturaation yhteydessä on havaittu, että heitä vastaanottavan maan kansalaiset kokevat samankaltaista akkulturaatiostressiä kuin maahan saapuvat turvapaikanhakijat. 

Yksilöt, jotka valitsevat akkulturaatiostrategiakseen integroitumisen, kärsivät vähemmän akkulturaatiostressistä ja voivat ylipäänsä henkisesti paremmin, kuin ne henkilöt, jotka valitsevat akkulturaatiostrategiakseen jonkin muun tavan. On havaittu, että vuorovaikutus maahanmuuttajien kanssa lisää kykyä olla rentoutuneempi eri ryhmien välisessä kanssakäymisessä ja kykyä nähdä asioita toisen ryhmän näkökulmasta. Maahanmuuttajien, pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden kannalta katsottuna vuorovaikutus paikallisten kanssa nopeuttaa akkulturaatiota. Kontaktien puute ei pelkästään hidasta integraatiota vaan jopa kääntää sen. Yhteiskunnallisessa mittakaavassa se on kallista ja aikaa vievää.

Lopuksi totean, että tutkimusaineistomme pohjalta minun ei ainakaan tarvitse ensisijaisesti pelätä turvallisuuteni puolesta ihmisiä, jotka ovat perheineen paenneet oman maansa merkittäviä ihmisoikeusloukkauksia. Olen tutustunut vastuuntuntoisiin ja hyviin ihmisiin, jotka haluavat ensisijaisesti elää rauhallista ja tavallista arkea ilman pelkoa. Uskon myös, että ihmiset, jotka näkevät perheen toimeentulon sekä lasten tasapainoisen kasvun tukemisen vanhemmuuden ensisijaisina tehtävinä, olevan erittäin halukkaita kantamaan vastuuta myös työllistymisestään ja tätä kautta osallisuudestaan suomalaiseen yhteiskuntaan. Tämä tosin edellyttää sitä, että heillä on siihen aidosti mahdollisuus. Tässä diskurssissa muutospaine kohdistuu meihin suomalaisiin, valtioomme sekä kykyymme harjoittaa kestävää kotouttamispolitiikkaa.

Ville Ramon Hartonen

Väitöskirjatutkija, UEF